Skip to main content

YK:n World Food Programme (WFP) on ylpeä maailmanlaajuisesta yhteistyöstään yli tuhannen kansalaisjärjestön kanssa, aina pienistä ruohonjuuritason ryhmistä suuriin kansainvälisiin avustusjärjestöihin.

Ilman kansalaisjärjestöjen kanssa tehtyä yhteistyötä tavoitteemme toimittaa apua yli 80 miljoonalle ihmiselle 80 maassa vaarantuisi. Ilman järjestöjen vahvaa tukea pyrkimyksemme saada nälän poistaminen kansainvälisen keskustelun keskiöön ei onnistuisi yhtä menestyksekkäästi.

Kansalaisjärjestöt toimivat rinnallamme useiden ohjelmien toteutuksessa aina ruoan jakamisesta hätätilanteissa pitkän aikavälin aloitteisiin, kuten kouluruokaan ja yhteisöjen voimavarojen vahvistamiseen. Kolme neljäsosaa ruoka- ja käteisaputoiminnastamme toteutetaan yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhteistyön ansiosta pystymme hyödyntämään toistemme vahvuuksia ja asiantuntemusta poistaaksemme nälän maailmasta.

Kansalaisjärjestöyhteistyön avulla voimme tarjota apua nopeasti ja tehokkaasti sekä tavoittaa alueita, minne emme pääsisi yksin. Kansalaisjärjestöt ovat usein toimineet paikallisissa yhteisöissä jo pitkään, minkä seurauksena niillä on yhteisöissä erityinen asema ja ainutlaatuista asiantuntemusta paikallisten yhteisöjen toiminnasta.

Järjestöjen säännöllinen yhteydenpito yhteisöjen kanssa ennen hätätilanteiden syntymistä, niiden aikana sekä niiden jälkeen antaa WFP:lle korvaamattoman yhteyden ihmisiin, joita avustamme. Kansalaisjärjestöjen ansiosta voimme toteuttaa yhä innovatiivisempia ja monipuolisempia ohjelmia.

World Food Programmen laajalle ulottuva läsnäolo kentällä puolestaan antaa kansalaisjärjestöille mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa. Järjestöt voivat vahvistaa teknistä osaamistaan ja asiantuntemustaan hyödyntämällä vuosikymmenien kokemustamme logistiikan, katastrofivalmiuden, käteisen ja ostokuponkien jakelun, haavoittuvuuden kartoituksen ja ravintosuunnittelun aloilta. WFP voi myös antaa ohjelmien laajennukseen tarvittavaa rahoitusta, jota kansalaisjärjestöt eivät ehkä yksin pystyisi hankkimaan.

Ulkoisen konsultaation ja sisäisen arvioinnin seurauksena WFP on aloittanut muutosprosessin, jossa yhteistyö tunnistetaan keskeisenä voimavarana. Strategisessa suunnitelmassamme (20142017) painotetaan, että kumppanuudet ovat kaikkien WFP:n ohjelmien, käytäntöjen ja toimien takana. Vuonna 2014 käyttöönotetussa yrityskumppanuusstrategiassa korostetaan WFP:n toimintakulttuurin muutosta ajattelumallista ”me onnistumme” ajattelumalliin ”me onnistumme paremmin yhdessä”.
 

Tuki paikallisille ja kansallisille
pelastustyöntekijöille

Grand Bargain on vuoden 2016 World Humanitarian Summitissa käynnistetty humanitaarisen rahoituksen uudistuspaketti, jonka nojalla WFP on sitoutunut antamaan lisätukea ja rahoitusta paikallisille pelastustyöntekijöille, kansalaisjärjestöt mukaan lukien.

Painotus käyttää paikallisia toimijoita humanitaarisen avun operaatioissa heijastuu jo nyt WFP:n paikallisten ja kansallisten kansalaisjärjestöjen toimintakykyä vahvistavissa toimissa: 850 WFP:n tuhannesta kansalaisjärjestökumppanuudesta on maakohtaisia. Paikallisten järjestöjen suorituskyvyn vahvistaminen takaa WFP:n operaatioiden pitkäaikaisen vaikutuksen kannustamalla yhteisöjä ja maita kohtaamaan omat ruokaa koskevat haasteensa.

WFP:n kumppanuusstrategia vuosille 2014–2017