Skip to main content

Vaikka pienviljelijät tuottavat suurimman osan maailman ruoasta, heidän omassa ruokaturvassaan on usein puutteita. Enemmistö maailman köyhimmistä on pienviljelijöitä. Saavuttaaksemme maailman ilman nälkää meidän on rakennettava kestäviä ruokajärjestelmiä ja parannettava ruokaturvaa. Oleellinen osa työtämme on auttaa pienviljelijöitä kasvattamaan tulotasoaan ja parantamaan elinkeinojaan.

YK:n World Food Programme (WFP) on hyvässä asemassa antaakseen oman panoksensa tähän prosessiin. Tarvitsemme työssämme jatkuvasti peruselintarvikkeita, joten ostamme ruokaa suoraan maanviljelijöiltä ja käytämme hyväksi paikallisia tuotantoketjuja. Näin moni pientuottaja saa avullamme pääsyn virallisille markkinoille. Kannustamme heitä myös perustamaan liittoja, jolloin heillä on paremmat mahdollisuudet neuvotella ehdoista, lisätä myyntiä, vähentää tuotantokuluja ja laajentaa asiakaskuntaa.

Pienviljelijät kuitenkin kohtaavat edelleen vaikeuksia. Osa heistä ei pysty tuottamaan tarpeeksi ruokaa, jotta sitä riittäisi seuraavaan satokauteen asti. Osa taas onnistuu tuottamaan jonkin verran ylijäämää, mutta niistä saadut voitot jäävät vähäisiksi. Pienviljelijöillä ei usein ole mahdollisuutta saada tuotannollista tukea tai rahoitusta. Sadonkorjuun jälkeinen käsittely kuten varastointi on puutteellista, ja pellot ovat alttiita homeelle, mätänemiselle ja tuholaisille. Samanaikaisesti pahenevat ilmastokatastrofit vaikeuttavat tilannetta: maanviljelijöiden elinkeino on riippuvainen sateen määrästä, joten katastrofin iskiessä he ovat voimattomia.

Helpottaakseen tilannetta WFP tekee laajaa yhteistyötä, kehittää innovatiivisia ratkaisuja ja tukee pientuottajia ja valtioita konteksteihin sopivilla tavoilla. Tavoitteemme on vaikuttaa pysyvästi arvoketjuihin ja laajempiin ruokajärjestelmiin. Kohteenamme ovat sekä miehet että naiset: tutkimusten mukaan nälkäisten määrä voisi laskea jopa 150 miljoonalla, jos naismaanviljelijöillä olisi samat resurssit kuin miesmaanviljelijöillä.

Pienviljelijöitä tukevia ohjelmiamme ovat: Purchase for Progress ja yksityissektoriin keskittyvä Farm to Market Alliance. Molemmissa ohjelmissa kannustetaan tekemään sijoituksia, jotka auttavat pientuottajia myymään tuotteitaan, monipuolistamaan satojaan ja laajentamaan yritystoimintaansa. Home-Grown School Feeding -ohjelmassa kouluissa jaettava ruoka ostetaan pientuottajilta, jotka valmistavat sen kotonaan. Purchase from Africans for Africa -ohjelma toteutetaan yhteistyössä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) kanssa. Ohjelma yhdistää Afrikan mantereen julkisten instituutioiden tarpeet pienmaanviljelijöiden ja heidän muodostamiensa liittojen tarjontaan. Nämä ohjelmat täydentävät muuta haavoittuvaisessa asemassa olevia maanviljelijäyhteisöjä tukevaa toimintaamme. Se voi olla ruoka-avustusta, kouluttamista ja voimavarojen vahvistamista tai ilmastoteemaista työtä, kuten ohjelmissa Rural Resilience Initiative, Food for Assets tai Cash for Assets.

Kaiken kaikkiaan noin kaksi miljoonaa pienmaanviljelijää yli 60 maassa hyötyy maataloustuotantoon keskittyvistä ohjelmistamme. Tavoitteemme on vahvistaa ja ylläpitää heidän kykyään harjoittaa elinkeinoaan. Samalla pyrimme edistämään, että valtiot ottaisivat pienmaanviljelijöiden tarpeet huomioon hallinnossaan. Nämä toimet auttavat tekemään entisistä ruoka-avunsaajista tulevaisuuden ruoantuottajia.

2 miljoonaa
pienviljelijää hyötyy WFP:n maatalousmarkkinoiden kehittämistyöstä
Yli 60 maassa
WFP työskentelee pienviljelijöiden tukemiseksi